Perheloki

…mutta kivaa oli, ja erityisen hienoa oli reissata Ranskan maalla: Häät oli hienot ja varsin mielenkiintoiset näin kulttuurien vertailun kannalta, mökkimajoitus maaseudulla eksoottista omalla tavallaan (kärpäsiä miljoona ja aasi, heppa ja muita eläimiä ihan naapurissa :)), eläintarha (ja ne ihanat kirahvit!) hieno elämys meille kaikille, kuten myös pikavisiitti Atlantin rannallakin ja loppuhuipennuksena tietysti Pariisi ja mukava hotelli siellä. Paljon ehdittiin nähdä reilussa viikossa, mutta paljon tietysti jäi näkemättäkin. Ehkä sitten joskus uudelleen, kenties.

Muuten kesäloma meni melkein kotosalla, Ähtärissä poikettiin kyllä mökillä yhden yön reissulla (ja siellä Aada ui ekaa kertaa elämässään järvessä - tykkäsi niin, ettei meinannut pois saada, vaikka kuinka paleli ;)). Pieniä retkiä lähelle tehtiin myös ja Särkänniemessäkin käytiin loman lopussa.

Nyt on palattu sitten töihin (onkos siitä jo kolme viikkoa, huh) ja Aada on aloittanut päiväkotiharjoittelun. Ensi viikolla pitäisi sitten aloittaa varsinainen hoitokin. Mun piti aloittaa uudet työt asioimistulkkien kanssa, mutta työntekijäpulan takia olen yhä tehnyt lähinnä kaikkea muuta (siis sijaistanut erinäisissä ryhmissä), eilen ja tänään oli ensimmäiset varsinaiset päivät tulkkien kanssa. Mutta ens viikollakin on vielä kaikenlaista muuta lähinnä luvassa. Se on vähän tylsää, koska olisin kovasti halunnut jo päästä kiinni uuteen, mutta ei voi mitään.

Aada on ollut päiväkodissa kovin ujonoloinen ja nyhjännyt minussa tai mummussa, kumpi sitten on ollutkin hänen kanssaan. Toivotaan, että rohkaistuu yksin jäädessään…

Tällaista tällä kertaa, yritän saada tähän muutaman kesäkuvankin perään…

Voi kuinka aika menee nopeasti! Nyt on jo täysi kesä ja enää kaksi viikkoa lomaan! Ja lomalla lähdetään Ranskaan viikoksi kummitäti-Maijan ja Thomas’n häihin :) Se on kivaa se, vaikkakin meinaa matkaressi jo pukata päälle. Niin monta asiaa on vielä selvittämättä, mutta eiköhän siitä hyvä tule. Meillä on onneksi kaikilla 4 viikkoa lomaa, vaikkakin mulla on suurin osa palkatonta. Ehditään siinä sitten ennen reissua käväistä vaikka jossain muuallakin…

Ja huomenna on Kallen ja Tiinan häät Akaassa, jonne myös suunnataan koko perhe, Aada tosin vain osaksi aikaa. Äiti ja isi saa sitten illalla juhlia rauhassa ja Aada toivottavasti nukahtaa kiltisti mummun ja papan kanssa.

Mutta mitäpä meille muuten. Aada on jatkanut mummun ja papan hoidossa koko kevään ja jatkaa vielä lomiin asti. Nyt on viime päivinä tullut ensimmäistä kertaa tosi kova itku mun lähteissä kotoa. Aada haluaisi vain äidin ihan koko ajan ja joka paikkaan (edelleen ja yhä enemmän). Tänä aamuna (vai yönä?) istuin taas sängyn vieressä jostain puoli viidestä lähtien ja yritin saada neitiä jatkamaan unia. Vähän siinä torkuttelikin, mutta ennen kuutta alkoi kuulua virkeänä: “Aamulla piirretään!” “Joko on aamu?” ja niin sitä sitten noustiin ylös. Äidillä on hiukan pöpperöinen olo täällä töissä, vaan onneksi on kevätkauden päättäjäiset eli ruokaa ja zumbaa (mitä lie se sitten onkaan!) kohta tarjolla Ruotulassa. Ja aamupäivällä tässä yksi ihana vietnamilaisopiskelija lakkasi mulle kauniit juhlakynnet huomiseksi ;) Joten ahkeraa työntekoa siis :)

Ainiin, sen verran syksyn uutisia, että Aadalle on nyt sitten hoitopaikka Pikkolan päiväkodista pienten ryhmästä (Hiirenkorvista) elokuun alusta. Sitä aletaan sitten silloin harjoitella. Itse olen hakenut töissä uuteen tiimiin ja hommaan, mutta en vielä tiedä, pääsenkö. Jatkan kyllä tässä nykyisessäkin mielelläni, on ollut kivaa. Varsinkin nyt, kun tätä luppoaikaakin jo jää vähän ;) 

Että sellaista. Tulipa kirjoitettua edes vähän. Voipi olla, että tämä blogi saa viimeistään syksyllä päätöksensä, mutta josko nyt vielä jotain tulisi kirjoiteltua. Oikein aurinkoista kesää, jos tätä vielä joku muistaa ja jaksaa seurata!

Niin se aika kuluu ja Aadan hoitopulmat sen kuin jatkuu. Viime viikolla jo ehdittiin sopia, että tänään ja huomenna aloitetaan tutustuminen perhepäivähoitoon – hoitaja kun oli jo 1,5 viikkoa ehtinyt olla työssä sairauslomalta palattuaan. Minä tietysti järjestelin töissä asioita ja sain sovittua itselleni pari iltapäivää vapaaksi. No, eilen sain jo viestin, että tänään ei sovikaan mennä, ja tänään tuli ilmoitus, että sairausloma jatkuu taas pari viikkoa, joten se siitä sitten.

Harmittaa, ketuttaa, itkettää… mitä vielä. Ei taida tulla mitään tästä hoitohommasta. Antaa olla sitten tämän hoitajan, kun ei kerran onnistu. (Syytönhän hän tietysti siihen on, että on sairas, mutta silti!) Joten nyt sitten aletaan miettiä muita vaihtoehtoja mummun ja papan jatkaessa hoitourakkaansa. Ei vaan ole ihan helppoa löytää (hyvää) hoitajaa kunnassa, jossa on muutenkin kova pula hoitopaikoista…

Joten näin. Mutta kyllähän ne asiat aina hoituvat ja selviävät. Joskus ja jotenkin. Onneksi on sentään mummu ja pappa. Muutoin oltais ihan pulassa!

Mutta muuten kuuluukin suht hyvää. Aada puhuu jo parin kolmen sanan lauseita (tai jotain lausekkeiksi luokiteltavaa ehkä :)) ja on kovasti omatahtoinen – toisinaan vähän liikaakin. Kotona mummun ja papan pikkuenkeli muuttuu melkoiseksi tahtoikäiseksi, jolle ei toisinaan mikään äitin ja isin tarjoama kelpaa – on kyse sitten ruoasta, leikeistä, vaatteista, vaipanvaihdosta tai mistä vaan ;) Ja sitten usein ei isikään kelpaa, vaan tarvitaan ÄIIIITIIIIIIII!!!

…perhepäivähoitajaa Aadalle. Hoitajan sairausloma nimittäin jatkuu vielä ainakin 2 viikkoa. Mummun ja papan hoitopesti siis jatkuu, kun ei nyt mitään muitakaan vaihtoehtoja jaksa/viitsi ruveta selvittämään. No, tietysti toisaalta on tosi hyvä näin. Ehdin minäkin itse vähän totutella työhön ensin. Josko vaikka sitten saisi pari päivää ihan vapaata, että voisi Aadan kanssa mennä hoitopaikkaan harjoittelemaan.

Muuten meille ei taida ihmeitä kuulua. Arki-illat ovat kovin lyhyitä ja tuntuu, ettei näe Aadaa päivässä juuri lainkaan. Näin viikonloppuna onneksi sitten ehtii leikkimään enemmän, vaikkakin mulla on vähän töitäkin aina kotona mukana (iltaisella, viikonloppuisin…). No, ehkä sekin tasoittuu, kun pääsee alkuun… Aada tuntuu kovasti reipastuneen tässä kuukauden aikana. Touhuaa ja kävelee ulkonakin tosi reippaasti – ja nyt on ihanaa, kun satoi niin paljon lunta! Täytyy pistää tänne vähän talvikuviakin joku päivä. (Ville – huhuu? ;)) Sanoja ja lauseentynkiä tulee paljon ja koko ajan lisää. Nyt on paljon jo kahden sanan lauseita “aada nukkuu”, “iäs (mies) aulaa (laulaa)”, “vauva ikkee (itkee)” jne.

Kun vielä taas opittaisiin nukkumaan. Itse heräilen parin kolmen tunnin välein ja Aada meinaa vähitellen vain aikaistaa aamuheräämistään niin, etten kohta tarvitse taas herätyskelloakaan… Mutta nyt iltasadulle ja nukkumaan.

…töissä siis. Olen nyt neljä päivää ollut uudessa työssä TAKK:ssa ja päässyt/joutunut opetushommiin jo viime viikolla. Huomenna sitten pitäisi aloittaa uuden ryhmän kanssa ihan alkeista (suomea siis maahanmuuttaja-aikuisille, niin kuin oli Onnenkielessäkin). Uusi työ on vaan tietysti täynnä kaikkea uutta ja päivät venyvät, vaikka mun piti aluksi pystyä olla vähän lyhyempiäkin päiviä Aadan takia. Ja aivot vissiin raksuttavat niin kovasti päivän aikana, että olen ihan puhki jo kotiin päästessäni. Onneksi Aadan kanssa leikkiminen sentään piristää ja on kivaa, kun on ollut päivän erossa. (Kotihommat puolestaan voisin kyllä delegoida jollekin kodinhoitajalle…) Ja jalat väsyvät tietysti taas oudoksesta töissä seisomisesta, joten puhki on ja sänky vetää puoleensa yhä aikaisemmin illalla.

Helposti ei myöskään mennyt Aadan hoidon aloitus, sillä Aadan tuleva perhepäivähoitaja on yhä edelleen sairauslomalla, joka alkoi jouluna. Ja jatkuu vielä ainakin kaksi viikkoa. Varahoitopaikka olisi ollut kunnan puolesta päiväkodissa, joten me päädyimme ratkaisuun, että mummu ja pappa hoitavat Aadaa nyt sitten tämän ajan. Se on kyllä oikeastaan ollut minulle tosi suuri helpotus, kun ei tarvitse töiden lisäksi murehtia siitä, miten Aada hoidossa pärjää. Kun nyt vaan mummu ja pappa jaksavat, sillä ei se Aadan kanssakaan aina niin helppoa ole ;)

Näin siis on alkanut meidän uusi vuotemme. Toisaalta kuitenkin töissä on kivaakin ja työ tuntuu omalta. Kun vielä löytyisi meille sopiva kakkosauto, niin sitten työmatkat jatkossakin taittuisivat näppärämmin kuin bussilla, jolla matka suuntaansa kestää toista tuntia (kun autolla pääsee puolessa tunnissa tai alle). Aada tuntuu vielä ainakin nauttivan olostaan mummun ja papan kanssa – uudet haasteet odottavat sitten, kun hoitoharjoittelun aika joskus koittaa.